Pienestä slovenialaiskylästä kotoisin oleva Ana-Marija Vratanar oli etsinyt hyvää työpaikkaa kotimaastaan, ennen kuin hän näki työpaikkailmoituksen, joka sai hänen uteliaisuutensa heräämään. Paikallisessa työnvälitystoimistossa oli ilmoitus avoimesta hotellityöpaikasta itävaltalaisessa perheyrityksessä. ”Mikä ettei”, ajatteli Ana-Marija mielessään ja otti yhteyttä Ljubljanassa työskentelevään EURES-neuvoja Žarko Markovičiin.
"Minulla oli ollut jo monta työpaikkaa Sloveniassa. Olin työskennellyt baareissa ja ravintoloissa sekä opettajana alakoulussa, jossa autoin oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia”, kertoo Ana-Marija. ”Työpaikka Itävallassa tarjosi minulle kuitenkin mahdollisuuden matkustaa ja parantaa saksan kielen taitoa.”
Hän kävi Ljubljanassa haastattelussa, jonka yhteydessä Žarko vastasi hänen kysymyksiinsä ja opasti häntä haastatteluprosessin eri vaiheissa. ”Kerroin hänelle, mitä papereita hän tarvitsee, ja autoin häntä valmistautumaan haastatteluun. On aina kannustavaa nähdä, miten laadukasta työtä ulkomailta tarjoava työnantaja ja joku työnhakijoistamme löytävät toisensa.”
Žarkon apu johti tuloksiin ja Ana-Marija sai työpaikan. ”Olen nyt ollut työssä hotellissa kahden talvisesongin ajan”, toteaa Ana-Marija iloisesti. Hän on tehnyt paljon töitä saksan taidon parantamiseksi ja puhuu nyt sujuvasti saksaa. ”Olen varma, että Itävallan työkokemukseni parantaa mahdollisuuksia työllistyä Sloveniassa.”
Ana-Marija haluaa kannustaa muita työpaikan vastaanottamiseen toisesta EU-maasta.
”Kokeileminen kannattaa aina. Se tarjoaa mahdollisuuden oppia uusia asioita niin omasta persoonastaan kuin vieraasta kulttuurista.” Miten hän neuvoisi niitä, jotka aikovat ottaa työpaikan toisesta EU-maasta?
”On asennoiduttava myönteisesti ja avoimesti siihen, että muuttokohteessasi on erilaiset tavat toimia. On myös kunnioitettava muiden ihmisten elin- ja ajattelutapoja. Ulkomaan työ on tilaisuus oppia ja kehittää omia ominaisuuksiaan”, hän toteaa.
Asiaan liittyviä linkkejä:
Eläminen ja työskentely Itävallassa
Lisätietoja:
Hae EURES-neuvojaa
Elin- ja työolot EURES-maissa
EURESin työpaikkatietokanta
EURES-palvelut työnantajille
EURESin tapahtumakalenteri
Tulevat online-tapahtumat
EURES Facebookissa
EURES Twitterissä
EURES LinkedInissä
EURES Google+:ssa
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 12. tammikuuta 2017
- Laatijat
- Euroopan työviranomainen | Työllisyys-, sosiaali- ja osallisuusasioiden pääosasto
- Aiheet
- EURESin paras käytäntö
- Menestystarinat
- Aiheeseen liittyvä(t) osio(t)
- Sektori
- Accomodation and food service activities
- Activities of extraterritorial organisations and bodies
- Activities of households as employers, undifferentiated goods- and services
- Administrative and support service activities
- Agriculture, forestry and fishing
- Arts, entertainment and recreation
- Construction
- Education
- Electricity, gas, steam and air conditioning supply
- Financial and insurance activities
- Human health and social work activities
- Information and communication
- Manufacturing
- Mining and quarrying
- Other service activities
- Professional, scientific and technical activities
- Public administration and defence; compulsory social security
- Real estate activities
- Transportation and storage
- Water supply, sewerage, waste management and remediation activities
- Wholesale and retail trade; repair of motor vehicles and motorcycles